Alkusysäys 1962
Porkkalan niemi vapautui vuoden 1956 jälkeen veneilyn käyttöön. Tämä mahdollisti Espoosta länteen ja takaisin suuntautuvien veneretkien tekemisen. Espoon asukasmäärän ja yleisen elintason nousun ansiosta Espoon vesillä oli aikaisempaa selvästi enemmän erilaisia huviveneitä.
Muutamat työtaustaltaan viranomaistehtävissä olleet aktiiviset huviveneilijät näkivät navigointitaitojen opetuksen tärkeäksi myös kaikille vapaa-ajanveneilijöille. He perustivat seuran nimeltään Espoon Kipparit.
Perustamisasiakirja on päivätty 23.8.1962 allekirjoittajinaan maisteri Heikki Pyhälä, yhteiskuntatieteiden kandidaatti Heikki Hilpi ja sosionomi Heikki Vesterinen, josta tuli Kippareiden ensimmäinen puheenjohtaja eli kommodori. Varapuheenjohtajaksi valittiin Väinö Levo ja johtokuntaan edellisten lisäksi Martti Rantanen.
Kippareiden perustajat olivat kaikki suorittaneet rannikkolaivuritutkinnon Helsingissä keväällä 1962 ja todennäköisesti siellä tutustuneet toisiinsa ja viritelleet oman seuran perustamista. Jäseniksi liittyi alussa myös useita sotilashenkilöitä jotka merenkulkupätevyytensä ansiosta oli nimitetty suoraan avomerilaivureiksi, heitä olivat kommodori Jouko Pirhonen, komentaja Eero Pakkala, komentaja Arvo Komulainen, majuri Jaakko Valtanen ja kapteeniluutnantit Pentti Niemelä ja Erkki Kallio. Rannikkolaivureiksi hyväksyttiin sotilasmestarit Viljo Saarinen ja Väinö Liemola.
Yhdistysrekisteriin Espoon Kipparit merkittiin 19.9.1962, laivurikoulutus aloitettiin heti. Espoon Kipparit hyväksyttiin vastikään perustetun Suomen Navigaatioliiton jäseneksi 14.12.1962 ja se oli kymmenes siihen liittynyt seura.
Toiminta löytää uomansa
60-luvun aikana nuorisoa alettiin pitää erityisen tärkeänä väestöryhmänä. Myös Espoon Kipparit alkoi ´johtokunnan aloitteesta ja toivomusten johdosta´ järjestää nuorison merenkulkukursseja. Siihen saatiin useita kertoja 500 markan avustus Espoon kauppalan nuorisolautakunnalta tai vapaa-aikatoimistolta.
Ensimmäinen nuorison merenkulkukursseista järjestettiin jo vuoden 1963 kevät-puolella Tapiolan nuorisotalossa. Se herätti niin suurta kiinnostusta, että alle puolet ilmoittautuneista pääsi mukaan. Kursseilta sai todistuksen 23 henkilöä. Todistukseen oli merkitty arvosanat, joiden pätevyysmäärittelyt kipparit tekivät itse. Nuorison merenkulkukursseja järjestettiin vuoteen 70-luvun alkuun saakka, jonka jälkeen ne lopetettiin ja kiinnostuneet ohjattiin tavallisille laivurikursseille.
Kippareiden tärkein tehtävä on alusta alkaen ollut merenkulkuopin opetus espoolaisille veneilijöille. Jäsenilleen kipparit järjestivät muutakin asiaan liittyvää; käytännön harjoituksia, retkiä ja luentoja. Kokousten ja jäseniltojen yhteydessä pidetyistä esitelmistä tuli alusta alkaen tärkeä osa Kippareiden toimintaa. Niihin osallistumalla jäsenet pitivät yllä ja laajensivat kursseilla saamaansa osaamista.
Jo vuonna jäsenilloissa 1962 pidettiin kaksi esitelmää. Ensimmäisessä jäsenillassa Suomen Meripelastusseuran toiminnanjohtaja Unto Lindqvist esitteli meripelastus-toimintaa ja toisessa Timo Kareoja Otaniemen Merivartiokoulusta veneiden pohja-muotoja ja ominaisuuksia.
Ekskursioita, eli tutustumisretkiä erilaisiin kohteisiin alettiin tehdä säännöllisesti 1960-luvun lopussa. Ensimmäisiä kohteita olivat Vatorin veneveistämö Jollaksessa ja Antinojan puuveneveistämö. Harmajan majakka ja Turun merenkulkukoulu ja venenäyttely kuuluivat myös vierailukohteisiin. Vuonna 1968 järjestettiin ensimmäinen jokamiehen sunnuntaiajo, mukana oli 7 venettä.
Uuteen nousuun
Laivurikoulutusta järjestettiin säännöllisesti, muuta seuran muu toiminta alkoi hiipua 70-luvun lopulla, aallonpohja saavutettiin 1981, kokouksiakaan ei enää katsottu tarpeelliseksi järjestää. Arvo Niemi kertoo, miten vuoden 1981 alkupuolella hän, Jouni Särkijärvi ja Jarmo Nyström kokoontuivat miettimään, jatkaako vai lopettaako koko puuha. Päätettiin vielä kerran yrittää toiminnan elvyttämistä. Tässä onnistuttiin ja määrätietoisesti vedetyn toiminnan ansiosta jäsenmäärä kasvoi muutamassa vuodessa kahdestasadasta kuuteensataan.
1990-luvulla toiminta vakiintui Matti A. Rannan ja Erkki-Juhani von Weissenbergin johdossa hyvälle tasolle. Laivurikursseja järjestettiin viidessä paikassa: Tapiolassa, Leppävaarassa, Matinkylässä, Espoonlahdessa ja Suvelassa. Opettajina urakoivat Weissenberg, Ollaranta, Loikkanen ja Mälkönen. Kurssit olivat yleensä täynnä ja tenttijöitä oli keskimäärin runsas 200 vuodessa.
Viides vuosikymmen Espoon Kippareiden toiminnassa merkitsi jatkuvaa kasvua sekä laivurikurssituksessa että muissa aktiviteeteissa. Vuonna 2009 Espoon Kippareiden jäsenmäärä ylitti ensimmäisen kerran yhdeksänsadan.
(Lyhennelmä Pirkko Jääskeläisen 2011 kirjoittamasta Espoon Kipparit ry:n 50v historiikista)