Avomerilaivurikurssi
Avomerilaivurin eli tähtitieteellisen merenkulkuopin kurssi on Suomen Navigaatioliitto ry:n kurssivaatimusten mukainen laivuriopintojen kolmas ylin tason.
Kurssi syventää rannikkolaivurin opintoja ja antaa teoreettiset valmiudet avomerellä tapahtuvaan paikanmääritykseen. Kurssilla opiskellaan tuhti annos tähtitiedettä, taivaankappaleiden liikkeitä, tarkkaa ajanmääritystä ja tähtien tunnistamista. Tutustutaan sekstanttiin ja opiskellaan kuinka sen ja taulukkokirjojen avulla tehdään paikanmääritys.
Osallistujilta edellytetään saaristo- ja rannikkomerenkulkukurssien suorittamista tai vastaavia tietoja. Kurssi alkaa syyskuun alussa ja päättyy huhtikuussa.
Oppikirjana Suomen Navigaatioliiton julkaisemaa Avomerinavigointi -kirjaa, kurssimonistetta ja Avomerilaivurikussin taulukoita. Kurssilla tehdään huomattava määrä harjoitustehtäviä.. Laskutoimitusten suorittamiseen tarvitaan funktiolaskin.
Kurssin materiaalikustannukset ovat noin 60 EUR. Opetusmateriaalin voi ostaa opettajilta kurssin alussa.
Kurssin päätteeksi järjestetään avomerilaivuritutkinto. Tutkintoa ei voi suorittaa suorittamatta ensin saaristo- ja rannikkolaivurin tutkintoja. Tutkinto- ja todistuskustannukset ovat yhteensä 65 EUR (jäsenhinta 50 EUR).
Alkavat ja käynnissä olevat kurssit
Avomerikurssi
Seuraava avomerilaivurikurssi alkaa Espoon työväenopistossa syksyllä 2025.